Aikonaan kun opin juttelemaan ihmisten kanssa, liikkumalla silloin tällöin eri pöytiin. Huomasin erään toisen asian kanssa. Nykyään on toki paljon helpompi kun on Netflix ja muut tv-ohjelmapalvelut saatavilla netistä, joten valikoimaa riittää. Pari vuosikymmentä sitten ei ollut mitään netissä käytännössä ja VHS-kasetit ja DVD-levyt piti hakea kirjastosta tai kaupasta, jossa oli yleensä aika kapea valikoima.
Mutta siis kun ihmisiä kuuntelee, niin voi muistaa että yleensä myös leffojen ja tv-sarjojen sisällöt perustuvat tositapahtumiin. Eli siellä on saatavilla paljon sanavarastoa ja tilannetajukomiikkaa. Mitä paremmin haluaa hallita keskusteluja ja osallistua niihin, sitä laajemmin kannattaa leffoja katsella. Kauhua, toimintaa, draaamaa, romantiikkaa, telenovelaa, saippuasarjoja. Toiset pärjää vähemmällä ja toiset tarvii enemmän. Itse kuulun jälkimmäiseen.
Kun kuuntelee ihmisiä, osa kertoo selvästi omista suosikeistaan ja huippurepliikeistä eri tvohjelmien osalta. Ja kun itse on sattunut katsomaan mukavuusalueen ulkopuolella olevaa samaa leffaa, niin pystyy osallistuu keskusteluun helpommin.
Ja tunnelmaanostattava tilannetajukomiikka on pykälän haastavampaa. Läpän heitto on aina kaikki kaikessa, ja sitten että pääsee samalle aallonpituudessa. Tilannetajukomiikkaa oppii parhaiten ihmisten seurassa. Monesti alkuun menee pieleen ja tunnelma voi latistua, mutta siitä kun saa riittävästi kokemusta niin oma taso paranee. Ja toki tämä hyödyttää myös joissain ammateissa kuten asiakasneuvonnassa.
Mutta toki ihminen on näiden taitojen puolesta hairahtuvainen. Välillä voi käydä niin että kun hyppää johonkin kaveriporukkaan mukaan, niin on tiettyyn pisteeseen asti hauska tyyppi. Ja jossain vaiheessa kun kaveriporukka alkaa enemmän profiloitumaan yhteisten intressien osalta tiettyjen harrasteiden pariin. Ja jos itselle ei harrastukset kaikesta yrityksestä huolimatta kolahda, niin huumorikaan ei pelasta tilanteelta. Tällöin monesti käy niin, että joutuu ulkopuoliseksi ja ei välttämättä saa kutsua ryhmän harrastetoimintaan. Mutta tämäkin on tärkeä oppimiskokemus. Se, että tuntee ja tietää, kun heitetään pois porukasta. Tässä auttaa se, että kun oppii kyselemään riittävän varhaisessa vaiheessa ihmisiltä mistä ovat kiinnostuneet. Eli jos sopivan lyhyellä aikaa löytämään kipupisteet, niin ei ehdi syntymään tunnesidettä ryhmää kohtaan. Tällöin ei jää harmittaa se, että kovalla vaivalla tutustuttu ihmisiin ja sitten saakin pakit.
Mutta kuten sanoin, kaikki tämä vaatii harjoittelua. Joillakin ihmisillä onni suosii jo nuorena ja löytävät oman elinikäisen BFF-porukan, ja toisilla voi mennä vuosikymmen ellei enemmänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti