sunnuntai 9. elokuuta 2020

Naisseikkailut #3 - Keskusta-aukio tyhjäksi

Erään sydänystäväksi muodostuneen miestuttavani kanssa käytiin taas kerran kokeilemassa onneamme naismarkkinoilla. Ei käyty yökerhossa, ei opiskelijabileissä tai vastaavissa sisätilamestoissa. Käytiin kaupungin eräällä aukiolla, missä oli paljon istuinpaikkoja. Kesäinen oli keli ja ihmisiä oli tottakai lämpötilan innoittamana tullut hengailee aukiolle.

Tähän tarinaan liittyy toki tällainen, että huomattiin eräs meitä nuorempi mieshenkilö, joka pyöri aukiolla siihen malliin, että olisi hän halunnut selvästi mimmeihin tutustua. Ei vaan rohkeus riittänyt. No aikamme kun seurasimme hänen liikkeitään, niin lähdimme hänen peräänsä. Saatiin lopulta hänet erään kauppakeskuksen sisätilojen lähellä. Kun kyselimme suoraan tilannetta, että olisiko hänellä kiinnostusta tulla pokailemaan mimmejä meidän kanssa. Luonnollisesti hän vierasti tilanne ja kieltäytyi asiasta. Hieman harmitti mua ja tuttavaani tilanne joten mentiin lähimmistä ovista ulos hetkeksi funtsimaan, että mitä sitä touhuttaisiin nyt tässä. Siinä parin minsan sisään tämä kolmas mieshenkilö sai kasattua itsensä ja hienostuneesti tuli siihen meidän luo, että hän olisi sittenkin kiinnostunut tulla pokailemaan mimmejä.

Yllätyimme hieman tuttavani kanssa tästä kolmannen miehen ulostulosta. Mutta sitten lähdimme takaisin tälle läheiselle aukiolle, ja katsottiin missä on kiinnostavan näköisiä mimmejä. Ja sinne suuntasimme. Annoimme tälle uudelle miestulokkaallemme mahdollisuuden tehdä aloitus, ja luvattiin jeesata miestä hädässä, jos tilanne sitä vaatii. No tämä nuori mies sitten hoiti ensimmäisen kohtaamisen niin hienosti, että minua ja tuttavaani nauratti vedet silmillä. Kun tällä nuorella miehellä oli vielä pokkaa sanoa asioita, joita meillä ei olisi enää ollut mieleenkään sanoa. Toki tälle miehelle selitettiin tilanne, että ihan oikein teit, etkä voinut tietää asiasta, mutta oli hauskan kuulosta sivulta seuralta, miltä me oltais kuulostettu jos oltaisiin oltu sun tilalla.

Tässä kun sitten ensimmäisen mimmikaverien juttusilla käytiin, ja he antoivat pakit hienostuneesti. Siirryimme seuraavaan siinä, hieman eri sävyyn lähestyttiin. Aikansa juttelimme heidän kanssa, ja taas sitten hienostuneiden pakkien jälkeen seuraavaan siirryttiin. Pistin merkille siinä, että ympärillä alkoivat pikkuhiljaa ihmiset kadota ympäriltä, eli meilläkin tsäänssi väheni reilusti jokaista tapaamista kohti.

Ei se mitään, tässä taas se opittiin, että missä paljon ihmisiä, niin ei kannata pyöriä ympäriinsä, koska sitten se on negatiivinen kokemus ympärillä oleville ihmisille. Sama tilanne tulee kun erilaisia myyjiä on alueella. Eihän sinne halua, kun tietää et siellä jatkuvasti lähestytään milloin minkäkin tuotteen takia. EVVK.

Mutta kyllä, näillä trendein saatiin keskusta-aukio tyhjäksi. Ei ollut siis toimiva tapa, mutta eihän me tätä voitu tietää. Hyvää kokemusta siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti